Schjerfbeck

Helene Schjerfbeck (1862–1946) kuuluu Suomen taiteen ehdottomiin huippuihin. Hänen uransa oli pääpiirteissään kaksijakoinen: 1800-luvulla naturalistinen maalaustapa ja 1900-luvulla modernismi. Schjerfbeckin teokset vangitsevat vahvalla läsnäolollaan ja ne erottuvat tunnelatauksensa pidättyvällä jännitteisyydellä. Nuorena hän sai useasti senaatin vuosiapurahan ulkomaisiin opintoihin, mutta hänen uudistumistaan ei kotimaassa ymmärretty, eikä sille osattu antaa arvoa. 1890-luvun lopun masentavasta kaudesta opettajapesteineen hän pystyi nousemaan 1900-luvun avantgardististen taiteilijoiden eturintamaan uraauurtavilla maalauksillaan.

Helene Schjerfbeck syntyi Helsingissä 10.7.1862 köyhtyneeseen keskiluokkaiseen perheeseen. Isä kuoli varhain ja äiti jäi kahden lapsen yksinhuoltajaksi. Helenen piti itse ansaita omilla saavutuksillaan varat voidakseen käydä taidekouluja Helsingissä ja jatkaa opintojaan Ranskassa.

Académie Colarossi oli hänen pääasiallinen opiskelupaikkansa Pariisissa, ja opettajakseen hän on maininnut Gustave Courtois’n (1852–1924). Schjerfbeck hankki kansainväliset kannuksensa Pariisin salongin näyttelyissä. Première verdure vuodelta 1888 on näistä tunnetuin. Maalaus palkittiin pronssimitalilla Pariisin maailmannäyttelyssä 1889 Toipilas-nimisenä. Kookkaiden salonkitöiden lisäksi Schjerfbeck maalasi rohkeasti uusia maalauksellisia ratkaisuja sisältäviä pienempiä teoksia kuten Ovi (1884) ja Varjo muurilla (1883). Nämä maalaukset on tehty Bretagnessa Pont-Avenin taiteilijakoloniassa. Toipilas maalattiin St. Ivesissa, Cornwallissa. Merkittävien taidekokoelmien näkeminen, välitön yhteys toisiin taiteilijoihin ja vapaus kotivelvoitteista olivat äärettömän tärkeitä Schjerfbeckin kehitykselle.

Modernistinen kukoistuskausi kypsyi pienellä teollisuuspaikkakunnalla Hyvinkäällä, jonne hän vetäytyi vapaaehtoisesti äitinsä kanssa vuonna 1902. Siellä hän kehitti yhä keskittyneempää ja oleelliseen painottuvaa maalaustaidettaan mieluisimpana aiheenaan ihminen. Kontakteja ystäviinsä hän piti tiiviisti kirjeitse, mutta ei liikkunut lähipiiriään kauemmaksi 15 vuoteen. Tämän kauden keskeisiä maalauksia ovat Ompelijatar (1905), Kotona (1903) ja Halkopoika (1911).

Hyvinkään aikana 1910-luvun alkupuolella taidekauppias Gösta Stenman (1888–1947) ja metsänhoitaja-taiteilija Einar Reuter, alias H. Ahtela (1881–1968) tulivat Schjerfbeckin elämään ja he molemmat edistivät hänen uutta nousuaan yleisön tietoisuuteen. Näiden miesten toimin Schjerfbeck piti myös ensimmäisen yksityisnäyttelynsä Helsingissä 1917.

Schjerfbeck muutti vuonna 1925 pysyvästi Tammisaareen, missä hän oli aiemminkin usein oleskellut. Tammisaaren aikana yhteys Stenmaniin vahvistui ja se miellyttikin taiteilijaa, koska taidekauppias oli muuttanut pysyvästi Ruotsiin 1930. Kaikesta mediahälystä häiriintyvälle Schjerfbeckille tämä sopi erinomaisesti. 76-vuotiaana hän jopa opetteli Stenmanin yllyttämänä litografiatekniikan ja grafiikantöillään koki myös auttavansa taidekauppiastaan tämän haaveillessa omasta taidemuseosta Ruotsissa.

Stenmanin painostamana Schjerfbeck lensi sotaa käyvästä Suomesta Tukholmaan helmikuussa 1944. Saltsjöbadenin kylpylähotellissa Helene Schjerfbeck kuoli 23. tammikuuta 1946. Heikosta terveydestään huolimatta Schjerfbeck pystyi maalaamaan täysipainoisesti loppupäiviinsä saakka. Ahdistavassa yksinäisyydessään Ruotsissa hän täydensi ainutlaatuista omakuvien sarjaansa.

Leena Ahtola-Moorhouse

Kuvalähde: Museokeskus EKTA. Valokuvaaja Einar Reuter.